Tämä lukuvuosi on vienyt minua tiiviisti Ouluun Haukiputaan koululle, jossa olen saanut tehdä töitä tämän suuren yhtenäiskoulun yhteisöllisen hyvinvoinnin kehittämisen parissa. Hanke on rahoitettu Oaj:n työhyvinvointirahaston turvin, ja sen tavoitteena on parantaa jäsenistön ja työyhteisöjen hyvinvointia. 

Suuri yhtenäiskouluna toimiva organisaatio vaatii johtamisen jakamista tiimeille sekä työtä tukevien rakenteiden ja käytänteiden kirkastamista siten, että ne palvelevat osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Lisäksi heti hankkeen alussa oli annettava tila ja aika henkilöstön yhteiselle keskustelulle muun muassa arvopohjasta, jolle yhteisön toiminta rakentuu. Korona-ajan jälkeen oli tärkeää keskittyä myös arjen kohtaamisiin ja niiden mahdollistamiseen. 

Koulun aikuiset, opettajat ja henkilökunta, ovat keskeisessä asemassa hyvinvointia tuottavassa ja vahvistavassa kouluyhteisössä. Aikuisten välinen yhteistyö ja vahva yhteishenki tuottavat yhdessä kirkastetulla arvopohjalla yhtenäistä ja sitoutunutta, hyvinvointia vahvistavaa opetusta ja toimintakulttuuria.   

 Hyvinvoinnin vahvistamiseksi olemme lukuvuoden aikana kääntäneet katseen mm:

– yhteiseen arvopohjaan 

– olemassa oleviin vahvuuksiin

– tunne- ja vuorovaikutustaitoihin

– tiimien tehtäviin ja tarkoitukseen

– johtamisen käytänteisiin ja rakenteisiin

– sisäisen motivaation ja yhteisen oppimisen johtamiseen

– työn merkityksellisyyteen.

Vuosi on sisältänyt niin koko yhteisön kuin johtoryhmän valmennuksia. Tiimeissä on tehty kehittämistehtävien myötä tekoja, joilla puheet ovat siirtyneet arjen kokeiluiksi. Tiiminvetäjät ovat tehneet koko vuoden upeaa työtä viedessään koulutusiltapäivien teemoihin liittyviä kehittämistehtäviä omille tiimeilleen ja huolehtineet edelleen myös tehtävien ja kokeilujen raportoinnista. Yhteistyö koulun johdon ja hankkeesta vastaavien opettajien kanssa onkin ollut ensiarvoisen tärkeää koko matkan ajan hankkeen vaikuttavuuden ja sitouttamisen näkökulmasta.

 

Huhtikuun lopulla oli hankkeen arvioinnin aika. Johtoryhmä arvioi lukuvuoden saldoa mm. seuraavasti: 

– on tehty muutos, jonka myötä yhdessä oppiminen on helpottunut

– organisaatiomallin selkiytymisen myötä vastuu ja taakka on jakautunut

– keskustelukulttuuri on rikastunut, keskiössä nyt arvostava dialogi

– ajatus yhdessä kehittymisestä ja yhdessä ajattelemisesta on vahvistunut

– tunnemme toisemme nyt paremmin. 

 

Hyvinvoinnin matka jatkuu ensi vuodelle kirkastetuilla teoilla ja toimintatavoilla. Totesimme, että on tärkeää huolehtia myös arjen kohtaamisista, joita tämä vuosi on mahdollistanut monin eri tavoin. Yhteiset hetket tekevät näkyväksi yhteisöllisyyden voiman ja merkityksen hyvinvointimme kannalta. 

Hyvinvointia vahvistavat ja lisäävät asiat, kuten läsnäolotaidot, vuorovaikutustaidot ja tunnetaidot, ovat taitoja, joita voimme – ja joita meidän tulee –  jatkuvasti harjoitella ja niissä kehittyä. Jokaisen vastuulla on yhteisen hyvän vaaliminen ja katseen kääntäminen hyvään ja toimivaan. Ratkaisut löytyvät, kun olemme niille avoimia, valmiita myös kokeilemaan jotain uutta ja kiinnittämään uudet toimivat käytänteet arkeen. 

Tätä työtä on ollut upea tehdä koulun ammattitaitoisen ja äärimmäisen sitoutuneen henkilökunnan kanssa, mistä olen todella kiitollinen. Kuvassa erään iltapäivän tervetuliassmoothiet. 

#oaj #hyvinvointi #koulu #johtaminen #yhteistyö